Thursday, March 7, 2013

barnerom

Nyt mulla on luvassa 3 vapaapäivää. Vaikka olenkin ollut paljon kotona alkuvuodesta niin nyt se tuntuu ihan erilaiselta, kun tiedän että maanantaina menen taas töihin. Olokin on paljon tehokkaampi! Aion siivota ja pestä pyykkiä - ja huomenna iltapäivällä suunnataan spinningiin kun pojat huristelee äidin luokse. Ollaan siis ihan kaksistaan viikonloppuna ja Nils ehdotti jos mentäis käymään sen kavereilla. Mä usutin sitä soittamaan eka, mutta ei kuulemma tartte: "Ne voi sanoa sitten ovella jos ei voikaan tulla kylään."

Nyt tuleekin kuvia siltä ajalta, kun Suomi-ikävä oli huipussaan ja mä kulutin aikaa laittamalla paikkoja uusiksi. Tällä kertaa oli vuorossa J:n huone elikäs barnerom. Väriohjeiksi sain punaisen, oranssin ja mustan. Oma punainen kello oli myös toivelistalla. Sitä piti hiukan muokata, sillä en hoksannut että siitä puuttui numerot ja nehän tarttee tietysti olla, varsinkin kun koko kellohomma on vasta harjoittelussa!

 Before 


 After 














 PS. Muistatteko kun kirosin tammikuun lopussa sitä norjan kielen koetta, jonka suullinen osuus meni ihan piloille? Sain eilen kirjeen, että tämä suullinen osuus on hyväksytty ja läpäisty!!! Alkaakohan mun onni pikkuhiljaa kääntyä?


8 comments:

  1. Hieno tuli huoneesta! Ja ennen kaikkea onnea kokeen läpäisystä!!! Hienoakin hienompi juttu!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Tuntuu kivalta, että se meni läpi. Kirjallisestakin sain nyt tulokset ja se on myös hyväksytty :)

      Delete
  2. Onnea täältäkin! Hieno huone tuli, kivat värit :)

    ReplyDelete
  3. Hienoa jälkeä, wau Laura!

    ReplyDelete
  4. Onnittelut uudesta työstä ja testin läpäisystä! Mahtavaa!
    Ja kivan huoneen olet sisustanut :)

    ReplyDelete
  5. Hieno muutos lastenhuoneessa! Ja onnea työpaikasta ja onnistuneesta norjan kokeesta! WAu! Ja voin kuvitella, että on vähän vaikeeta nuuska ja lääkehommien kanssa....

    ReplyDelete

Sweet of you to drop a line or two. Have a sunny day :)